Myrkky.fi

Myrkyn kylä

Maatalous ja yrittäjyys myrkyssä menneinä aikoina

MAATALOUS JA YRITTÄJYYS MYRKYSSÄ MENNEINÄ AIKOINA

Maija Haaramo

JOHDANTO

Menneinä aikoina kylä eli maataloudesta. Pohjanmaalla on aina ollut myös yrittäjiä, vaikka heitä ei ennen vanhaan kutsuttu yrittäjiksi. Entisajan maalaiskylän ihmiset olivat monitaitureita. Elämä vaati kaiken sen osaamista, mitä elämiseen tarvittiin. Tosin naapuriapu oli olemassa, mutta pohjalainen on aina halunnut selviytyä nimenomaan yksin. Niinpä on vaikea vetää rajaa, kuka oli käsityöläinen. Kaikilla oli oltava käden taidot. Ehkä voisi ajatella, että toiset osasivat paremmin hyötyä taidoistaan kuin toiset.

Kaiken kaikkiaan menneisyys on kiehtova asia. Paljon siitä, mitä olisi pitänyt tallettaa, on pysyvästi hukattu. Toisaalta paljon arvotonta on jäänyt henkiin. Sitä, mikä on lopullisesti mennyt, yrittää muisti pitää hengissä. Muisti ei ole tietokone. Muistiin liittyy toiveita, pelkoja ja odotuksia. Siksi muistamme saman asian kovin eri tavoin. Vuosikymmenetkin sekoittuvat ajan kuluessa. Tuskin kukaan tahallaan vääristelee asioita tai unohtaa tärkeitä tapahtumia tai henkilöitä. Siksi vielä on aikaa tuoda esiin se, minkä toinen unohtaa. Kyse on oman kylämme menneisyydestä. Sen muistamisessa jokaista tarvitaan.

VAIKUTUS MAISEMAAN

Maataloudella on ollut aina tärkeä merkitys maalaiskylän maisemassa. Entiset kapeat peltosarat ojineen sekä pellonpientareet kukkineen, mansikoineen ja linnunpesineen ovat väistyneet laajojen salaojitettujen peltoaukeiden ja rikka-ruohotorjuttujen piennarten myötä. Poissa ovat sotia edeltäneen ajan pinta-aidatut pellot. Poissa entisajan aukea kyläkuva, jossa ei ollut pensaan pensasta, ei puun puuta. Kaikki maa oli hyötykäytössä. Ei ollut pakettipeltojen pusikkoja tai metsäsaarekkeita keskellä viljely-maata. Näin kesällä muistamme heinäseipäätkin, jotka täplittivät kyläkuvaa. Nyt kaikkialla on valkoisia muovikääröjä. Syksyisin ovat poissa ”jalaatut” viljapellot. Puimuri kulkee kerran ja kaikki on tehty. Riihet ovat tarpeettomina hävinneet. Hevonen on siirtynyt ravaamaan, tosin työhevosten uutta tulemista povataan. Lehmät eivät enää käyskentele lasten kaitsemina hakamailla tai ”sähköpaimenen” tarhaamina pelloilla. Emäntien karjankutsuhuudot ovat lakanneet kuulumasta kesäisinä illansuina. Talvi-iltapäivien rekijonot eivät enää palaa metsätöistä. Ei haeta hevosella heiniä kaukaisista ladoista talvisin tai kuljeteta halkoja lämmitykseen. Viikatteella niitto ja sirpillä leikkuu alkavat olla harvinaisia taitoja. Samoin käsin kylväminen. Maataloustyökalut ovat muuttuneet täysin hevosvetoisista koneellistetuiksi. Miestyövoima on muuttunut konetyövoimaksi. Käden taidot ovat rappeutuneet.

Yrittäjät ja käsityöläiset toimivat nykyisin useissa erillisissä toimipaikoissa. Ennen käsityöläiset kulkivat talosta taloon tai työtä tehtiin oman talon tuvassa. Tosin muutama erillinen rakennus, kuten paja tai verstas kuului kyläkuvaan. Kuusikymmenluvulla vanhoja käytöstä poistettuja rakennuksia ”saneerattiin” verstaiksi tai työtiloiksi. Kyläkuvaan alkoi tulla kasvihuoneita ja muutama minkkitarhakin.

MAATALOUDEN HISTORIAA

Entisinä aikoina maataloudessa käytettiin tulta, kuokkaa ja lapiota. Yleistä oli polttaa kaskea. Oli myös luonnonluhtia, joita niitettiin viikatteella karjanrehuksi. Kaski-viljelykasveja olivat ruis, ohra ja kaskinauris. Viljely perustui viljelykiertoon. Maata kesannoitiin välillä. Vuosisadan vaihteessa alettiin käyttää lannoitteena Norjan salpietaria, tuomaskuonaa ja luujauhoa (Kyläkirja, s. 30-31). Kalkitus tuli hieman myöhemmin.

Lehmiä laidunnettiin hakamaillaja metsissä. Lehmillä oli kellotkaulassa. Paimenessa olo olikesisin lasten puuhaa (Kyläkirja, s.121). Usein kuitenkin laitumet oliaidattu ja lehmät kuljetettiin kotonalypsyllä. Myöhemmin alettiinkäydä laitumella lypsyllä.Heinänteossa viikate, haravaja hanko olivat yleisimmät työkalut.Myöhemmin alettiin seivästääheinää ja käyttää niittokonetta, sittenlaaharia (Kyläkirja, s. 32).

Viljelykasveista

Ruis, ohra ja kaskinauris saivatpian seurakseen kauran, apilan,pellavan, timotein, turnipsin, lantun,rehukaalin ja naattinauriin.Vehnää viljeltiin 1930-40-luvuillaenemmän kuin myöhempinä vuosina. Pajuakaan ei jätetty hyödyntämättä. Sitä käytettiin nahkojenparkitsemiseen. 1980-luvulla, jolloinKyläkirja kirjoitettiin, viljeltiinkauraa ja ohraa pääviljelykasveina.Rukiin viljely oli vähentynyt. Rypsiäviljeltiin, samoin sokerijuurikasta.Yksityisillä tiloilla viljeltiinmm. sipulia, porkkanaa ja mansikkaamyyntiin. (Kyläkirja, s. 32-33)

Maatalouskoneista

1930-luvun elonkorjuuta.
Kuva Maija Haaramon kokoelmat

 

Kyläkirjassa kerrotaan erittäin laajasti erilaisista koneista. 1870-lu-vulta mainitaan ensimmäiset mies-työvoimaa käyttävät puimakoneet, jotka myöhemmin

toimivat nk. hevoskierrolla (Kyläkirja, s. 36). 1900-luvun alussa tulivat ensimmäiset niittokoneet ja kylvökoneet, jotka olivat tietysti hevosvetoisia (Kyläkirja, s. 31). Samaan aikaan saatiin konekäyttöiset tappurit (Kyläkirja, s. 37), jotka puhdistivat jyvät. Entiset vastaavat koneet olivat vain irrottaneet jyvät.

1920-luvulla Maamiesseurassa puhuttiin turnipsinkylvökoneen hankkimisesta (Kyläkirja, s. 160). 1930-luku oli voimakkaan maan-viljelyn aikaa. Hevosvetoinen oja-aura oli kylässä, samoin lapiorullaäes. Ensimmäinen traktori (Ford-son)saatiin kylään. Hevosvetoinen perunannostokone löytyi ainakin kahdesta talosta (Kyläkirja, s. 31-33). Viljanpuinti helpottui entisestään, kun käyttöön saatiin itsesitova (Kyläkirja, s. 38). Perunajauho-mylly oli Pienviljelijäyhdistyksellä. Myös pellavaloukusta on maininta (Kyläkirja, s. 165). Anttilan navetassa oli lannanpoistolaite (Kyläkirja, s. 42) muistitiedon mukaan jo 1900-luvun alussa. Toinen suurempi maatalouden kukoistusaika sijoittui 50-lu-vulle.Traktorivetoiset maatalouden koneet ja laitteet otettiin käyttöön. Traktoreihin tulivat kumi-pyörät ja nostolaite (Kyläkirja, s. 32). 1958 saatiin kylään ensimmäinen puimuri (Kyläkirja, s. 38). Maamiesseura hankki traktorin, jota viljelijät voivat lainata (Kyläkirja, s. 161).

Perunannostoa Haaramossa 1930-luvulla. Kuva Maija Haaramon kokoelmat

Maatalouden merkkivuosia

Vuosisadan alussa kylässä oli meijeriKoiviston talon paikalla keski-kylällä.Voi kuljetettiin Laihian asemankautta myyntiin (Kyläkirja, 43). Meijerin koneet olivat käsi-käyttöisiä. Taloista käytiin käyttämässäniitä vuorotellen.Vuoden 1918 seutuvilla perustettiinMyrkyn Hevosystävät. Pidettiinkilpa-ajoja ja iltamia (Kylä-kirja,s. 170).Maamiesseura perustettiin27.12.1919. Seuralla oli runsaastikoulutustoimintaa ja konevuokrausta.Ennen sotia järjestettiin paljonerilaisia juhlia ja iltamia. Sotien jälkeen toiminta jatkui. Osallistuttiinerilaisiin kilpailuihin (mm.Taidossa talonpito-kilpailut) hyvällämenestyksellä. Maamiesseurallaoli myös naisjaosto, joka järjestisäännöllisesti ompeluiltoja. Jäseniäkoulutettiin esim. kutoma- ja keittokursseillaja järjestettiin kasvitarhanhoitokilpailuja,kodin ympäristönkaunistamiskilpailuja ym.Sota-aikana muistettiin rintamallaja sotasairaalassa olleita monellatapaa (Kyläkirja, s. 160-163).

Pienviljelijäyhdistys perustettiinvuonna 1933. Jäsenille järjestettiinkursseja usein. Hankittiin maa- jakotitalouskoneita jäsenten käyttöön.Yhdistys lakkasi 1970-luvul-la(Kyläkirja, s. 165).Metsästysseura perustettiin1936. Metsästettiin metsälintuja, jäniksiäja oravia. KynttelinmarkkinoillaKristiinankaupungissa myytiinoravannahkoja. Vuonna 1944saatiin hirvenkaatolupa (Kyläkirja,s. 172). Mainittakoon, että ennensotia hirvi oli näillä seuduilla varsinharvinainen eläin.

Sonniyhdistys taas sai alkunsavuonna 1949. Keinosiemennyksenyleistyminen lopetti yhdistyksentoiminnan. Ensimmäiset AY-lehmät saatiin kylään vuonna 1936.Kylä muodosti oman karjantarkkailupiirinsä(Kyläkirja, s. 170-171).1960-luku alkoi olla jo maaltamuutonaikaa. Tuolle vuosikymmenellesijoittuvat myrkkyläisenkarjankasvatuksen eräät merkki-vuodet.Etelä-Pohjanmaan tuottoisinkarja oli Myrkyssä Sorvarillavuonna 1969 (Kyläkirja, s. 88). Samallavuosikymmenellä alkoivatkylään ilmestyä laajassa mitassakasvihuoneet, joissa viljeltiin kurkkua ja tomaattia. Parhaimmillaanlähes joka talossa oli kasvihuone.

Maatalouden oheiselinkeinoja

Entiseen elämänmenoon liittyi paljonammatteja, joita ei enää ole.Isommissa taloissa oli lauma piikojaja renkejä arkisia askareita helpottamassa.Lisäksi kylässä oliuseita ”mummoja”, jotka elättivätlehmäänsä syöttämällä sille ojan-pientareidenja jokirantojen heinää.Tämä heinä ei kelvannut muille.Itse muistan näitä mummoja vielä50-luvulta.Kyläkirja kertoo entisajan rukkimestareista,vanhojen esineidenentisöijistä ja nikkareista (Kyläkir-ja, s. 117).Karl Gullans oli kylän itseoppinuteläinlääkäri (Kyläkirja, s.122). Viime vuosikymmeneltä Kyläkirjakertoo mehiläisviljelijöistäsekä kukkien ja taimien kasvattamisesta myyntiin (Kyläkirja, s.115). Mainitseepa se myös keksijöistä,jotka helpottivat niin omaakuin muidenkin maanviljelystä jakarjanhoitoa keksinnöillään (Kylä-kirja, s. 116).

Metsätaloudesta

Aiempina vuosikymmeninä aina 1700-luvulta puut jalostettiin itse lankuiksi ja tervaksi (Kyläkirja, s. 9). Tekee mieli kommentoida, että tässä ollaan suuresti taannuttu. Nyt ostaja on jo myyjän metsässä asti. Myydyt puut uitettiin aina sodan jälkeisiin aikoihin asti jokea myöten Kristiinaan. Puunkorjuu on muuttunut paljon. Vuosisadan alkuvuosikymmeninä töissä olivat miehet, sahat ja hevoset. Kaivospuut oli kuorittava ennen myyntiä. Metsätöitä tehtiin pääasiassa talvisin. Isännät hoitivat metsiään kuten emännät nykyään pihojaan. Puuta ostivat aiemmin Grankull, Tötterman ym., myöhemmin Wiik-Höglund, Rauma-Repola (ja edeltäjänsä) sekä 1970-luvun puolivälistä asti Metsä-Botnia (Kyläkirja, s. 45). Myös useat pikkusahat, mm. myrkkyläinenkin, ostivat puuta vientiin. Metsät ojitettiin 1960-luvun alussa ja ojitusta täydennettiin 1980-luvulla, jolloin rakennettiin metsäautotiet (Kyläkirja, s. 47).

YRITTÄJYYDEN HISTORIAA

Yrityshistoria alkaa myllyjen ja sahojen historiana. Niistä siirrytään kauppoihin. Sitten tulevat kasvihuoneet ja turkistarhat. Aina on ollut nikkareita ja puuseppiä. Pohjanmaan huonekaluteollisuuskin levisi Myrkkyyn kerrannaisvaikutuksineen. Ellei tehty huonekaluja, niitä ainakin myytiin, eikä vain Suomessa. Merkille pantavaa on, että kylän entisaikojen merkittävin tehtailija oli nainen, samoin kylän ensimmäinen kauppias. Paljon vaikutteita saatiin ulkomailta. 1900-luvun alun molemmin puolin useasta talosta joku kävi Amerikassa. Moni jäi siirtolaiseksi, jolloin vaikutteita tuli kirjeissä kotiin. Moni palasikin. Toinen muuttoaalto suuntautui Ruotsiin 1950-luvulta 1970-lu-vulle. Silloinkin moni jäi ja moni palasi. Paitsi vaikutteita, siirtolaisuus antoi myös kielitaidon. Sota-vuodet toivat omat vaikutteensa. Jouduttiin tekemisiin muualta tulleiden kanssa. Oman piristävän lisänsä kylän ilmeeseen toivat vilkkaat karjalaiset. Ilman siirtolaisia meillä ei ehkä olisi Kyläkirjaakaan. Unohtaa ei sovi myöskään kylän kaksikielisyyttä. Ensimmäinen yrittäjyyden ilmentymä lienee tervanpoltto 1700-luvulta alkaen. Olihan satama lähellä ja tervaa tarvittiin omaankin käyttöön (Kyläkirja, s.9). Mainittakoon, että 1880-lu-vulla syntynyt ja lapsuutensa Kristiinankaupungin kupeessa viettänyt isoäitini suri aina sitä, etteivät jälkipolvet ollenkaan käsitä, miten hieno ja menestyvä merenkulkukaupunki Kristiina ennen oli. Lähikaupungilla lienee aina osuutensa kylän kehityksessä. 1608 Myrkyssä oli jo kaksi jauhomyllyä, 1693 sahamylly. 1700-lu-vulla alkoi lankkujen ja lautojen sahaus. Lankkuja kuljetettiin kaupunkiin myyntiä ja vientiä varten (Kyläkirja, s. 9, 45). Kyläkirja kertoo useista myllyistä ja sahoista. Suurin oli Viitakosken saha ja mylly, jonka 1910-luvulla omisti Kauniston vanha isäntä. Myöhemmin toiminta laajeni, myllyltä tuli sähkö kylään ja siellä toimi myös pärehöylä. Myllyn vaiheet ovat moninaiset, samoin omistajat. Kun mylly 1960- luvulla paloi, se oli teuvalaisomistuksessa (Kyläkirja, s. 41).

Kaupat ja kauppapaikat

1876 piti Hanna Salin kauppaa Söderbackan tilalla. Vuonna 1880 kylässä oli yksi oluenmyyntipaikka (Kyläkirja, s. 27). 1902 Yli-Valkamassa nk. Hannun mäellä oli kauppa Ellen Yli-Valkaman vanhemmilla Robert ja Maija-Leena Mattilalla. Talo on vielä jäljellä. Samoihin aikoihin Huhtamäki-yhtymän perustaja piti leipomoa nykyisen Ahti Metsärannan talon paikalla (Kyläkirja, s. 53). 1910 oli Norrbackan edustuvassa (ent. Lauri Pihlajan talo) kauppa Oskar Wilhelmssonilla. Samoihin aikoihin tiukkalaisella Mangsilla oli kauppa ent. kahvilan paikalla (Kyläkirja, s. 54). 1912 paikkeilla Hermanni Korpi harjoitti karjanvientiä Ruotsiin. Hän toi tullessaan tavaraa kylän kauppoihin (Kyläkirja, s. 55). 1929 Osuuskauppa tuli vuokralle Lydia Heikkilän huoneeseen (Kyläkirja, s. 56).1930-luvulla aloitti OTK-lainen osuusliike (Kyläkirja, s. 55). Kaupalle on ollut tyypillistä, että se on keskittynyt tietyille paikoille.

Metsärannan tontilla ovat kauppaa harjoittaneet mm. Huhtamäki, Koivisto, Viljami Metsäranta, (myös leipomo ja kahvila), Helli Metsäranta (laajeni 80-luvulla keskikylälle, myös baari), Hannu Metsäranta (keskikylällä kauppa, huoltamo ja baari) (Kyläkirja, s. 56), Roosin kauppapaikalla mm. Heikki Nurmela (majatalo), Jalmari Marttunen Karijoelta, Kotomäki Kauhajoelta, Heikki Alanko Jurvasta, Onni ja Benjami Kangas ostivat kiinteistön, Allan Roos, Bror Roos, Heikki Heikkilä, Antti Niemelä (baari), Sinikka Kotokorpi (baari) (Kyläkirja, s. 53-55)

Kahvilan paikalla mm. Mangs Tiukasta, Wilhelmsson, Narva, Osuusliike, Nurmelan kauppa ja posti, Granforsin kauppa, Vestin (Närpiöstä) kauppa ja kahvila, Rintalan kahvila ja kauppa, Hakalan kahvila, Aake Rintalan kahvila, Rauta- ja romuliike (Kyläkirja, s. 53-55) 1940-luvulla Artturi Tasanko ja Kalle Österberg harjoittivat liha-kauppaa Heikki Niemelän talossa. Unto Pihlajalla oli vaatekauppa entisessä postissa. Linnea ja Veikko Myllykangas pitivät kauppaa kotonaan Storåsin loukolla 1961- 1967 (Kyläkirja, s.55). Mainittakoon, että 60-luvulla Myrkyssä oli viisi kauppaa. Myllykankaan kaupan lisäksi Roosin ja Metsärannan kaupat sekä osuuskauppa ja osuus-liike. Kioskeja ovat pitäneet mm. Fiilus Niemi (Hämäläisen tontilla) ennen sotia, Jussi Anttila, Julia ja Hilda Niemelä, Aini Alanko, Uno Engvall (Kyläkirja, s. 55)

Käsityöläisiä ja verstaita

Joihinkin verstaisiin palataan, kunkerrotaan erikseen yrittäjistä.Näyttää kuitenkin siltä, että käsityöläisiäon todella runsaasti. Ennenlähes kaikki naiset olivat taitaviakäsityön tekijöitä ja miehet taitavianikkareita. Vaatteet ommeltiinkotona itsekudotuista kankaista.Villavaatteet neulottiin omanlampaan villasta kehrätyistä langoista.Lisäksi kudottiin mm. seinävaatteita, sängynpeittoja, liinoja ja vaatekankaita. Moni mies taasrakensi talonsa itse omien piirrustustensamukaan, sillä rakennuslupiaei vaadittu. Taloon tehtiinitse huonekalut. Monet työkalut syntyivät omassa pajassa ja verstaassa.Tarvittaessa autettiin naapuria.Ruumisarkutkin olivat kotitekoisia.Kyläkirja nostaa esiinmuutamia taitajia. Varmasti yhtämoni taitaja on vuosien saatossakadonnut kaikkien muistista.

1920-30-luvuilla Nestori Hakamäellä oli kutomo, jossa tehtiin mm. sukkia, käsineitä, villatakkeja, paitoja ja -housuja. Tuotteita myytiin maakuntaan. Työssä oli monta kutojaa.1930-luvulla aloitti Artturi Tasangon ent. kanalassa puunjalostusverstas, jossa oli useita työntekijöitä. 1930-luvun lopulla Tauno Joonas toimi Myrkyssä kelloseppänä (Kyläkirja, s. 75-76). Esko Vainionpäällä oli harjaverstas. Hän teki myös pihakeinuja ja huonekaluja (Kyläkirja, s. 76). 1940-luvulla Oskari Norrbackalla ja Uno Engvallilla oli metallipaja, jossa tehtiin esim. perunanistutus ja multausauroja. Samoihin aikoihin aloitti Martti Tasangon ja Uno Engvallin puunjalostusyritys aseman lähellä (Kyläkirja, s. 75-76), jossa tehtiin ovia, ikkunanpuitteita, haravia ym.

Arvo Tasangolla oli konekorjaamo ja Aarne Kurulla Gullansin talossa metalliverstas ja huolto-asema (Kyläkirja, s. 76) sotien jälkeen. Kyläkirja mainitsee tinurit Markus Vuorenpään ja Verner Mannfolkin (Kyläkirja, s. 76). Seppiä puolestaan olivat 1700-luvun puolivälissä Henrik Eriksson ja 1700-luvun lopulla Petter Essmer. Heidän jälkeensä tulivat mm. Juha Niemi, Antti Mattila, Samppa Ilonen, Josef Ojala (Kyläkirja, s. 92) ja Antti Anttila. Monitaitoinen käsityöläinen oli myös Viljo Syväluoma. Hän teki mm. metallilankatuotteita. Räätäleistä mainitaan 1700-luvun lopulta Göran Lagerblad ja myöhemmältä ajalta Adrian Ojala, Edvard Kamb ja Aarne Kuru (Kyläkirja, s. 92, 119). Ompelijoista muistetaan Alina Suo-kanto, Kerttu Ahtoranta, Ellen Luomala ja Tyyne Syväluoma (Ky-läkirja, s. 104, 119). Kampaajia ovat olleet mm. Bertta Pihlaja, Hilkka Aapa, Eila Alanen ja Virpi Isoniemi (Kyläkirja, s. 106). Jaakko Uusimaa teki 50-luvulla mm. lintu-aiheisia puuveistoksia (Kyläkirja, s. 57). Julia Roos puki morsiamia ja Jooseppi Mattila valmisti ruumisarkkuja (Kyläkirja, s. 97).

Yrityksiä ja yrittäjiä

Kun nostetaan esiin joitakin yrittäjiä ja yrityksiä, yhtä varmasti unohdetaan toisia. Unohtaminen ei ole tarkoituksellista. Kyläkirjasta löytyy seuraavia jo kuolleita tai aktiiviuransa ohittaneita yrittäjiä. Näille ”tulisieluille” on ominaista, että he toimivat usealla alalla tai tuottivat useita tuotteita. Lisäksi useat heistä toimivat aktiivisesti kylän elämässä muutenkin. Uno Engvall oli osakkaana Viitakosken sahassa ja myllyssä. Yhdessä Martti Tasangon kanssa hän omisti puunjalostusverstaan. Engvallilla oli patentti keinupesu-koneeseen. Hän kehitti myös käsin pyöritettävän mankelin. Engvall oli mukana metallipajayrityksessä. Hän toimi Suomen Maanviljelijäin Kaupan (SMK) osto- ja myyntimiehenä, jolloin hän myi maatalouskoneita ja osti viljaa, heinänsiementä ja perunaa (Helsinkiin). Engvall harjoitti myös puolukkakauppaa. Kotona oli perkauskone, jota puolukanmyyjät voivat käyttää. Lisäksi hän teki rapukauppaa. Engvallilla oli kioski. Vuosia hän toimi puutavaran ostoasiamiehenä Wiik-Höglundilla (Kyläkirja, s. 80).

Hulda Gullansin johdolla alkoi 1920(?)-luvulla hänen suunnittelemiensa koneiden teollinen valmistus. Yritys oli suurimmillaan sodan aikana, jolloin työntekijöitä oli useita kymmeniä. Gullansin tuotteita olivat laahusharavat, mankelit, pyykin vääntökoneet, kotitarvemyllyt, silppurit, puhaltimet, pyykkikoneet, perunamyllyt, pellavaloukut ja -lihdat. Hulda Gullans kävi messuilla ja näyttelyissä esittelemässä tuotantoa. Kaikki koneiden ja laitteiden rautaosatkin valmistettiin itse. Tien länsipuolella oli sitä varten paja. Menekkiä olisi ollut enemmän kuin pystyttiin tuottamaan. Tehdas paloi 1948. Mainittakoon, että Hulda ja Karl Gullansin perhe oli lestadiolainen ja sai varmasti uskostaan sekä voimaa että arvoja työlleen (Kyläkirja, s. 77-78).

1934 Leo Hämäläinen tuliMyrkkyyn ja perusti liikekumppaninsakanssa kiviveistämön. Pääasiassavalmistettiin hautakiviä.Hämäläiset olivat taitavia veistäjiäja saivat useita palkintoja töistään,mm. maatalousnäyttelyissä ensimmäisiäpalkintoja hautakivistä.Muusta tuotannosta mainittakoonKristiinan Saunapuiston Merenkävijäinkivi, Teuvan kirkon portaalitsekä Teuvan Osuuspankin ja lääkärintalonporraskivet. Toimintaloppui 1972 (Kyläkirja, s. 82, 84).Isoniemen sirkkelisaha aloittivuonna 1949. Aluksi suoritettiinrahtisahausta, sitten alettiin ostaapuuta pystyyn ja hankintakaupalla. Puuta myytiin kotimaahan ja vietiin pääasiassa Ruotsiin ja Englantiin.Miehiä oli töissä sahalla 1-6 sekä lisäksi tukinajajat (Kyläkirja,s. 81-82). Aimo Isoniemi vaikuttimyös kunnallismiehenä kylänasioihin monella tapaa ja sai ansioistaanpitäjänneuvoksen arvonsekä lautamiehenä toimimisestaanherrastuomarin arvon.

Antti Käkelä aloitti 1960 Perälässä huonekalumyynnin. Vuonna 1962 perhe muutti Myrkkyyn. Aluksi myytiin huonekaluja ovelta ovelle ympäri maakuntaa. Vähitellen alettiin valmistaa itse suunniteltuja sohvia ja mm. koristetakkoja. Vuonna 1970 rakennettiin teollisuushalli. Hallia laajennettiin 1972 ja 1977 rakennettiin lisähalli, jossa aloitti tehtaanmyymälä, ”Mööpelihalli”. Työntekijöitä oli parhaimmillaan parikymmentä oman väen lisäksi. Myymälöitä oli ympäri Pohjoismaita, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Yritys välitti valmista tavaraa ja vei sitä Ruotsiin (Kyläkirja, s. 81). Antti Käkelä toimi kunnanvaltuutettuna ja muissakin luottamustoimissa. Hänen panoksensa Myrkky-Kristiina tien perusparantamisessa ja päällystämisessä oli merkittävä. Tie taas on tärkeä yhteys valtatielle 8 ja lähimpään kaupunkiin, kumpikin perusedellytyksiä yritystoiminnalle Myrkyssä.

Olga Kölli oli monien myrkkyläisten tapaan ollut nuorena Amerikassa. Siellä hän tutustui rikkaiden amerikkalaisperheiden elämään ja sai varmasti vaikutteita koko loppuelämäkseen sekä kieli-taidon. Olga Kölli toimi keskuk-enhoitajana. Tässä työssään hän auttoi useita kyläläisiä mm. asioiden hoidossa viranomaisten kanssa ja lääkärinavun saamiseksi. Olga Kölli oli pitokokki, joka hallitsi tilanteet ja juhlajärjestelyt. Hän toimi myös kylän arkkuunlaittajana (Kyläkirja, s.95). Viljami Metsäranta piti kotonaan kauppaa, leipomoa ja kahvilaa. Hän omisti linja-auton ja ajoi 1920-luvulla linjaa Kristiina-Vaasa. Lisäksi hän ajoi taksia ja kuorma-autolla maitoa meijeriin (Kyläkirja, s. 85). Miniä Helli Metsäranta jatkoi appensa liiketoimintaa ja laajensi sen keskikylälle. Helli Metsä-ranta piti myös baaria. Veikko Myllykangas piti vaimonsa kanssa kauppaa 1960-luvul-la. Hän kävi traktorilla myllyttämässä jauhoja taloissa. Veikko Myllykangas aloitti poikiensa kanssa rakennustoiminnan 1969. Rakennettiin mm. rivitaloja ympäri Suupohjaa. Veikko Myllykangas on ansioitunut myös Sotainvalidien veljesliiton toiminnassa, mm. Etelä-Pohjanmaan piirihallituksessa ja useita vuosia Karijoen osaston puheenjohtajana (Kyläkirja, s. 89-90, 180). Lisäksi hän on ollut kunnanhallituksen jäsen.

Heikki Niemelä oli kylän taksiautoilijoita. Hän ajoi postia Karijoelle junalta. Rakel Niemelä ajoi taksikortin vuonna 1952 ja toimi myös taksinkuljettajana. Heikki Niemelä hoiti kuorma-autolla henkilökuljetuksia (Kyläkirja s. 85). Työnsä ohella Niemelät hoitivat kyläläisten lääke- ja muitakin asioita, sillä yksityisautoja ei juurikaan ollut kirkolla tai kaupungissa käyntejä varten. Varmasti kuuluisin myrkkyläinen on muusikko Paul Norrback, jonka isä Leander Norrback samoin kuin sisar Maire olivat myös muusikkoja (Kyläkirja, s. 110-114). Makuasia lienee, ovatko muusikot yrittäjiä. Olen halunnut edes mainita heidät tässä. Myrkkyläinen muusikko oli myös Aimo Tolonen, jonka yhtyeessä mm. Kosti Kivelä on soittanut. Anselmi Rantala oli Myrkyn ensimmäinen taksi vuonna 1931. Hän ajoi postia Karijoelle. Aake Rintala jatkoi taksin ajoa vuosina 1951-1986 (Kyläkirja, s. 86).

Vilho Sevola aloitti kuormalavojen valmistuksen kotonaan verstaassaan 1964. Yrityksen nimi oli Myrkyn Puutyö ky. Aluksi töissä oli kuusi miestä ja työ tapahtui käsin. Vilkkaimmillaan työtä tehtiin kahdessa vuorossa. Myöhemmin tiloja laajennettiin ja naulauskin muuttui koneelliseksi. Sirkkelisaha toimi oman yrityksen tarpeisiin. Kuormalavojen myyntialueena oli Pohjanmaa ja Etelä-Suomi. Toiminta lopetettiin 80-luvun puolivälissä. Vilho Sevola oli myös Myrkyn ensimmäisiä sokerijuurikkaan viljelijöitä. Kesisin sokerijuurikaspellolla oli töissä koululaisia (Kyläkirja, s. 81). Mainittakoon, että Vilho Sevola toimi kunnallisissa luottamustehtävissä ja oli mukana seurakunnallisessa toiminnassa. Artturi Tasanko on ollut mukana tai omistanut n. 20 yritystä. Hänellä on ollut kanala, mehiläisiä ja kasvihuone. Myös kettu- ja minkkitarhaa on pidetty. Suurin oli pääasiassa sodan aikana toiminut puunjalostustehdas, joka valmisti puuastioita, ovia, ikkunoita, kainalosauvoja sekä ruumisarkkuja, jotka Yrjö Viinikka verhoili (Kyläkirja,s.114).

YHTEENVETOA

Yritystoiminta perustui entisaikoina, kuten osittain nytkin, yrittäjänpersoonallisiin ominaisuuksiin jataitoihin. Ehkä ulkomaalaisista vaikutteistajohtui, että ajan haasteisiinosattiin nopeasti tarttua(esim.kainalosauvojen ja ruumis-arkkujenvalmistus sodan aikana).Toisaalta pohjalaiset innostuvatherkästi. Aikoinaan lähes kaikillaoli kasvihuone ja moni lähti mukaanhuonekalubisnekseen.Yrittäjät olivat erittäin monipuolisia(esim. välitettiin rapuja japuolukoita, toimittiin puutavara-kaupassaja kioskinpitäjänä). Vaikutteitaon tuonut myös kylän kaksikielisyys.Moni innovaatio tuliRuotsista nopeammin tänne kuintäysin suomenkielisille seuduille.Naisia on ollut merkittävissä asemissayrittäjinä. Hulda Gullans olilegenda jo eläessään. Myrkyn ensimmäinenkauppias oli nainen jakaupan piirissä on myöhemminkinollut naisyrittäjiä.Käsityöläisiä oli paljon. Esim.Friskin Jussi teki pärekoppia ja veiniitä isolla potkukelkalla vetäenKristiinan torille myytäviksi. Pikiöljy Vesteri keksi ruveta myymään tervan sivutuotteena syntyvääpikiöljyä, joka tehosi vaivaankuin vaivaan. Monet kylän naiset(esim. Vallin Liisa, Kaupin Lessu Kupparin Saara ja Sota-Leena)hankkivat elantonsa kuka luutiatehden, kuka kupaten.(Kyläkirja, s.117-120) Köyhyyskin teki ihmisestä kekseliään. Jos joku taito oli, sitäoli hyödynnettävä hengenpitimiksi.Myrkkyläiset olivat ennen yritteliäitäja aikaansaapia. Muunlaiseteivät olisi maaseudulla menestyneetkäänaikana, jolloin apuja jatukia yhteiskunnan taholta ei tunnettu.

Lähteet

Aune Hautaniemi: Myrkyn kylä-kirja.1986.

Puhelinhaastattelut 16.7.1998:, Taisto Hämäläinen, Lyyli Isoniemi, Jari Käkelä, Veikko Myllykangas, Mikko Niemelä,  Linda Sevola,
Lisäksi omat muistot menneiltä ajoilta